keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Naisena olemisen helppous

Päätin viimeinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja korjata pyöräni ajokelpoiseksi. Mun pyörän takakumi silvottiin viime syksynä (ei oo mikään pieni reikä minkä voisi paikata) enkä ole sen jälkeen sitä viitsinyt korjata. Tänä aamuna kävin ostamassa oikeasta pyöräliikkeestä uuden sisäkumin ja uuden ulkokumin. Että on sitten ehjää tavaraa varmasti. Otin työkalut ja kamppeet ja menin reippahasti vihellellen pyörävarastoon. Käänsin pyörän ylös alaisin ja huokasin. Ihan paskanen ja ruosteinen. No otin työkalun käteen ja aloin vääntämään ruuvia auki, mutta eihän se liikahtanutkaan. Väänsin ja ähkin ja kiroilin ja kaikkea, mutta mitään ei tapahtunut. Potkaisin pyörää ihan vaan varmuuden vuoksi. Yritin uudelleen vääntää mutteria. Ei mitään. Katselin vähän tarkemmin pyörää ja tajusin tilanteen toivottomuuden ja typeryyden. Mitä järkeä oli ostaa 30vuotta vanhaan ruosteiseen romuun uusi rengas ja maksaa itseni siitä kipeäksi? Ihan kuin en muutenkin olisi rahaton.
Ajattelin eilen vielä toiveikkaasti, että pienellä sijoituksella ja tee-se-itse-meiningillä saisin taas pyörän käyttööni eikä tarvitsisi kävellä joka paikkaan. En ajattele niin enää, vaan toivon että joku tulisi autolla ja peräkärryllä hakemaan sen romun pois ja veisi kaatopaikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti